Katkennut terä kädessäni, verivana rinnallani. Vain tyhjä huotra maahan tallattuna seuraa kun lähden taas. On vihollinen kaadettu, voittamaton voitettu. Veistettyä lihaani pelko jäytää. Tuo viima hyytävä nimeäni kuljettaa. Punainen veri piirtää merkin maahan routaiseen. Vuoren rinnettä huurre kapuaa. Kuin hetkeään odottaen laelle kotka vain jää. Taas vaihtaa tuuli suuntaa, se vainajia syleilee ja kivet murentaa. On metsä autio ja pilvet paenneet. Katson henki höyryten kun kaikki hiljalleen jäätyy. Vain viima hyytävä nimeäni kuljettaa. Lopulta tiedän sen mitä tulin täyttämään. Vuoren rinnettä taivas kuristaa. Pelotta tarkkailee hän jonka siivet vielä kantavat. Yksin tuulta vastassa seisoo orpo taistojen. Siintää metsä keihäiden rannassa taivaan punaisen. Se raivo lailla ukkosen silpoo rivit nöyrtyvien. Sudet talosta kuoleman suovat henkäyksen viimeisen. Yksin tuulta vastassa on lapsi tuon teurastuksen. Ei vanhus sano sanaakaan, vain haaskalinnut taivaalla tarinansa tuntevat. Multaan hautaan kappaleet raudan väsymättömän. Matkan lopussa ei jäljelle jää mitään. Vielä viima hyytävä lauluani kuljettaa. Merkki routaisessa maassa aikaan katoaa. Vuoren rinnettä huurre kapuaa. Kuin hetkeään odottaen laelle kotka vain jää. Siivet revitty mutta kynnet valmiina loppunsa kohtaamaan. Sodan maailmaa pimeys kuristaa. Pelotta tarkkailee hän jonka silmät vielä näkevät.