Olin pesästään tipautettu,
paksu käenpoikale
mietin mitä tulis musta,
julmettu miehenroikale

Missä muualla kuin tiellä
rekka-repsikkana
missä äiti ei kiellä
jos lipsahtaa ruma sana

Siellä nielee kovikset
hikeä ja rasvaa,
niillä hauikset,
sekä parta kasvaa

Sieltä vasta vuoden päästä,
kotiin soittaisin,
kertoisin säästä,
takaa kuudentuhannen mailin

Sitten lähdin matkaan
tie vei minut läpi maiden, vuorten ja meren
ja vain levottoman veren
kohinan korvissani
mukana kuljetin matkallani

Ja parran kohisevan kasvun
kuulla sain viime vuosien päästä,
olin kunnon rekkamies, suuri, karvainen ja peloton
ei kotia, tietä, vain tiessä katse eloton

Entäs sitten jos kova karju lie?
ei karjua pelkää asfalttitie
ei helpota yksinäisen taipaletta,
että auto ei ymmärrä puhetta

Siispä palasin kotin ja perustin huoltiksen,
seurani kohentui monin verroin,
kun pojanklopeille kerroin
hurjia tarinoita,
enkä kuunnellut äitien marinoita
joiden pojat lähti tielle,
kun uskoi tarinoita
joihin uskon pian jo itsekkin

Ja aina kun rekka ohi
asemani pyyhkäisee,
vanha sydän hyppää kurkkuun
ja siellä se nyyhkäisee

töötttööt....