Huoneessa tuoksui vielä rakkaus.
Hän lähti ennen aamua.

Odottaa enempää ei voinut
Se, joka makas vuoteella
Ja kuunteli
Kuinka rakkaansa käsi avas oven,
Avas oven ja lähti pois.

Muuta odottaa ei voinut
Nainen, joka tiesi itsekkin
Ettei ollut miehen ainut.
Oli vaimo, oli lapsetkin.

Mutta kun he ensimmäisen kerran tapas
Vuonna yks ja kaks,
Oli kuin naisen maailma
Olis tullut kirkkaammaks.

He kävelivät kaduilla barcelonan
Ja nainen ymmärsi millaista oli olla
Rakastunut, hölmö ja kerrankin kaunis

He suutelivat kaduilla barcelonan
Ja vaikka mies
Kertoi omakotitalosta ja lapsista,
Nainen tiesi ettei voisi enää lähteä.

Jo miehen hiukset oli harmaat.
Hän naisia rakasti kumpaakin.
Ne oli olleet vuodet parhaat,
Vaikka silloin tällöin itkikin.

Ja nainen yhä laittautui tuntikausia
Kun odotti miehen saapuvan.
He tapasivat joka viikko ja
Paransivat maailmaa.

He kävelivät kaduilla barcelonan
Ja nainen ymmärsi millaista oli olla
Rakastunut, hölmö ja kerrankin kaunis

He suutelivat kaduilla barcelonan
Ja vaikka mies
Kertoi omakotitalosta ja lapsista,
Nainen tiesi ettei voisi enää lähteä

He kävelivät kaduilla barcelonan
Ja nainen ymmärsi millaista oli olla
Rakastunut, hölmö ja kerrankin kaunis

He suutelivat kaduilla barcelonan
Ja vaikka mies
Kertoi omakotitalosta ja lapsista,
Nainen tiesi ettei voisi enää lähteä