Tullut oli koolle kansa tuomaan touko-uhrejaan
vetten, vaarain partahilta kautta suuren Suomenmaan,
tullut oli nuoret, vanhat vakkojansa tuomahan,
pyhän Päivävuoren päällä Ukon maljan juomahan.

Tuolla tammipuiden alla urhot vanhat tarinoi,
täällä kummun tanterella nuori kansa karkeloi;
siellä istui Ilmariset, haastoi Väinöt harmahat,
täällä leikki Lemminkäiset, astui Ainot armahat.

Meri aaltos vaaran alla, päivä paistoi päällä veen,
käkö kukkui kultasuulla, tammet huojui hiljakseen,
rastas lauloi rannan puussa, sotka salmen suussa sous -
silloin heimon valtavanhin tarttui maljahan ja nous:

"Oi Ukko ylijumala,
hattarojen hallitsija,
iätä iästä pilvi,
nosta lonka luotehesta,
vihmo vettä taivahasta,
mettä pilvistä pirota
orahille nouseville,
touoille tohiseville!"

Näinpä lausui heimon vanhin, kansa Ukon maljan joi,
vanhat haastoi harvaksensa, nuori kansa karkeloi;

Silloin nousi outo purje ulko-ulapalta,
laiva kohti Suomen saarta laski lännen alta;
urhot tuota ensin luuli allin ampujaksi,
naiset kaupin haahdeksi ja saksan haljakaksi.

Katsottihin, vuotettihin, niin jo nousi toinen,
nousi toinen, nousi kolmas purje yhden moinen.
Vaan kun koko taivon ranta välkkyi valkealta,
silloin ties he vainolaisen tulleen lännen alta.

Silloin vanha vaiti jäi ja lakkas laulu nuoren,
kotihinsa kansa riensi päältä Päivävuoren;
kohta joka kukkulalta vainoliekit nousi,
kautta suurten Suomen vetten sotapurret sousi.