Päivä hukkuu talven kuuraan
Yksinäinen vaeltaja huokaa
matka ei kai pääty koskaan
kotiin liekkö saapuu milloinkaan

Jäinen lampi ohitseen valuu
harmaa metsä ympärillä kuiskii
Miekan kahvaa kylmä käsi halaa
Joku heistä ei ehkä vielä kuollutkaan

Hurmeinen niitty takanaan
huudot vaienneet veren virtaan
unohdettu on ystävät ja kaikki ne valheet
joita kerran kuunnella sai
Ristin varjoon langennut ylpeys
kattilassaan ylitse kiehui
Aseisiin tarttui se kansa
joka murheissa vaelsi ja valheissa kylpi

Ainoana hän hengittää
voittajana verissänsä kotiin palaa
ylitse valkeiden niittyjen ja jäiden
Järvimaan joka on kiitoksen velkaa
Mutta sanomansa lumeen kaivaa
kylmä talvi pahin vastustajistaan
silmät katsoen uuteen aamuun
hän lipuu saleihin jumalten hiljaa

Hyinen on talviyö
eikä kukaan tietää saa
että kukka kukkii taas
Kauan unohdetun isänmaan